Onko sinulla unelmia? Sellaisia unelmia, että niiden ajatteleminen pelottaa joskus. Olet samaan aikaan hyppimässä innosta, ja samaan aikaan ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu pelottavalta. Hienoa! Silloin olet oikeasti tärkeiden asioiden äärellä. Matkan tekeminen on alusta asti helpompaa, kun jalkasi osoittavat oikeaan suuntaan  ja otat epäilyksistäsi huolimatta askeleen kohti tätä suuntaa. Matkasi varrella kohtaat pieniä ja isoja esteitä, sinun onnistumistasi epäillään, tunteet ailahtelevat ahdistuksesta ja voimattomuudesta voimakkaaseen iloon ja riemuun. Unelman saavuttamiseen voi mennä lyhyempi tai pidempi aika. Voit onnistua tai epäonnistua. Tärkeintä on kuitenkin, että yrität, vaikka epäonnistuisitkin.  Silloin et jää katumaan, että jospa olisin yrittänyt. 

PT Kati Lytsy nyrkkeily

Minun matkani kohti tuntematonta ja kohti unelmiani alkoi viime vuonna 2018 ohjaamallani twerkkaus tunnilla, kun minulle tuli ensimmäistä kertaa ajatus yrittäjyydestä. ”Voisin tehdä tätäkin paljon enemmän ja laajemmin!” Vielä 2012 vuonna yrittäjyys kurssi tuntui täysin vieraalta ajatukselta ja ei minun jutultani. Heitin jopa kaikki kurssimateriaalit roskiin, koska ”minustahan ei yrittäjää tule”. Tässä sitä kuitenkin ollaan! Intoa ja ideoita täynnä, hengissä! Ja katunut en ole päivääkään. Nyt tuntuu, että olen oikeasti kunnolla elossa ja saan toteuttaa itseäni 100%:sesti. Mitä sitten tehdä, jos matka kohti omia tavotteita tuntuu niin kaukaiselta? Aloita pilkkomalla tavoite välitavotteisiin. Mitä voit tehdä jo tänään tavotteesi eteen? Mitä ensi viikolla? Ensi kuussa? Kun asetat välitavotteita matkallesi, matka ei tunnu niin pitkältä ja myös näet onnistumisia jo nopeammin ja tiedät onko suuntasi oikea. Uskaltakaa unelmoida ja luottakaa itseenne ja siihen ihanaan tunteeseen, joka tulee, kun on oikeiden asioiden äärellä!